Satu Saari
Tietoteknisten ongelmien ratkaisutaitoni rajoittuu huutamiseen ja kiukutteluun. Pidän laitteista, jotka toimivat yhden napin avulla (kuten kahvinkeitin) ja suhtaudun epäluuloisesti uusiin hilavitkuttimiin. Sen verran ymmärrän, että älypuhelimen ulkokuoren väri ei vaikuta sen toimimiseen. Siksi vähän hermostuin, kun ostaessani uutta puhelinta minulta kysyttiin ensimmäisenä väritoivetta.
Koodaamiskielet ovat kieliä muiden joukossa. Niissä on oma logiikkansa, kielioppinsa, sanajärjestyksensä ja käyttöyhteytensä. Kenenkään äidinkieliä ne eivät ole, eikä ole mahdollista ”puhua koodia”. Silti luulisi, että kielenopiskelijana olisi kohtuullisen helppoa oppia myös tällainen uusi kieli. Toisaalta matematiikkaakin voi ajatella kielenä, ja sen kielen alkeet jäivät minulla vaiheeseen, jossa numeroiden sijaan kirjassa alkoi vilistä kirjaimia ja sulkumerkkejä.
Marita Mäkinen ja Sari Yrjänäinen saivat minut tajuamaan, että minusta ei tarvitse tulla koodivelhoa pärjätäkseni työelämässä. Ohjelmoinnillinen ajattelu voi luonnistua keneltä tahansa. Tarvitaan vain ymmärrystä siitä, millainen ongelma on kyseessä, jolloin voidaan purkaa ongelma pienempiin vaiheisiin ja miettiä järkevät, selkeät käskyt, jotka antaa koneelle. Näitä käskyjä voi syöttää koneelle pienin variaatioin, kunnes ongelma on ratkaistu.
Ehkä ohjelmoinnin alkeet eivät olekaan ylivoimainen alanvalloitus. Eihän muitakaan elämässä vastaantulevia ongelmia kannata ensimmäisenä yrittää ratkaista kiukuttelemalla, miksi siis teknisiäkään.
Kirjoittaja on suomen kielen opiskelija, joka työskentelee harjoittelijana viestintäpalveluissa.